Toteutin terveystiedon kokeen iPadillä koska kurssilaisilla oli laitteet käytössä kaikilla tunneilla. Ryhmä oli pieni (6 opiskelijaa, kaksoistutkinnon suorittajia) ja se antoi rohkeutta kokeen toteuttamiseen.
Opiskelijat kirjoittivat koevastauksensa pagesilla ja tallensivat omaan opettajan kanssa jaettuun dropboxkansioon pdf muodossa. Koska koulumme iPadeille ei voi asentaa omaa sähköpostia, turvauduin siksi dropboxiin. Tulevaisuudessa olisi kuitenkin hyvä poistaa sähköpostiasennuksen kielto, vaikka iPadit jokaisen tunnin jälkeen kerätäänkin pois. Lisäksi netti oli avoin kokeen aikana ja kysyin opiskelijoilta suostumuksen tällaisen kokeen suorittamiseen.
Palautetta opiskelijoilta alkuperäisessä muodossaan: Tämä tapa tehdä koe oli mielestäni hyvä ja itselleni ainakaan ei tuottanut vaikeuksia tehdä tätä koetta, vaikka kirjoittaminen onkin vähän erilaista ja en ole tottunut tällaiseen, mutta suosittelisin tällaista tapaa tulevaisuudessakin.
Kokeen tekeminen iPadilla oli melko mukava kokemus, toivottavasti jatkossakin tämä onnistuisi.
Helppo, ok!
Paljon helpompi koe kuin luulin aluksi.Terkka on ollut oikein mukavaa, mutta esedu työt ovat ikävästi jättäneet tunteja väliin. Koe ipadeillä oli oikein hyvä, olisipa kaikki kokeet samanlaisia. En oikein tiedä miten koe meni en ehtinyt hirveästi lukemaan siihen. Kiitos!:)
Opettajan palaute:Opiskelijoille varsin motivoiva kokemus! Opettaja sai rohkeutta ja intoa tehdä kokeet tulevaisuudessakin tietokoneita/ ipadejä käyttäen. Hyvä kokemus ja pedagogiikkaan tulee kiinnittää erityistä huomiota!
Pirjo Ruotsalainen
perjantai 4. tammikuuta 2013
torstai 8. marraskuuta 2012
Kaksoistutkintolaisten+ lukiolaisten yhteiskuntaopin kurssin palaute
Palaute:
Opettaja: Seija Hietakangas ( joka jää eläkkeelle!!! vajaan vuoden kuluessa! )
Lähetetty iPadista
- IPADien käyttö on tuonut mukavaa vaihtelua tuntityöskentelyyn, vaikka niillä ei ole niin hyvä työskennellä kuin pöytäkoneilla, opetus on ollut sujuvaa ja olen oppinut asiat hyvin!
- Kurssi on ollut mielenkiintoinen ja on ollut mukava tutustua yhteiskuntaan, perehtyä oikein kunnolla, IPADEILLA on hyvä tehdä töitä ja helppo jakaa töitä ja ne säilyvät siellä. Hyvä väline opiskeluun.hyvin suunniteltu kurssi ja mukavat ryhmätyöt.
- IPADit on oikein hyvä keino tehostaa opiskelua, tehtävien palauttaminen opettajalle kävi myös IPADien kautta. Minulle jäi jokaisesta aihealueista paljon tietoa muistiin, koska jokaista käsiteltiin monipuolisesti !
- Koko kurssi on ollut mielestäni hyvin mielenkiintoinen ja olen tykännyt erilaisista työtavoista kuten iPadista Erilaiset sekä monipuoliset tehtävät ovat perehdyttäneet ja opettaneet kurssin keskeisen sisällön hyvin.paljon uutta on opittu kurssin aikana ja vanhat tiedot on päivitetty uusiin!
- kurssi oli ihan mukava, leppoisa ja hauska, Ipadilla on mukavampaa opiskella kuin vanhalla tavalla kirjasta, näppäimistöt pitäisi niihin hankkia, tykkäsin opetustavasta ja videokin antoi siihen hyvän lisän!
- Ihan hyvä kurssi mielestäni! Erilaiset oppimismetodit ovat hyviä!
- Kurssi on ollut ihan mukava, tabletilla on kätevä etsiä tietoa ja tehdä PowerPoint- esityksiä!
- ihan jees! Vois tehdä enemmän kirjan tehtäviä!
- kurssi on ollut mukava, on ollut paljon erilaisia opetus/ opiskelutapoja
- ipadeista en itse pidä, pc on mielestäni kätevin ( tiedonhaku, käsitekarttoja )!
- En pidä ipadeista , en oppinut tällä kurssilla mitään , sillä kaikkia asioita ei avattu, en osaa kirjoittaa IPADEILLA , mieluummin teen oikealla tietokoneella!
- Hyvää ryhmätyöt ja itse sai tehdä , miinusta opettaja olisi voinut avata asioita ennen työhön siirtymistä, hirveästi monisteita!
Opettaja: Seija Hietakangas ( joka jää eläkkeelle!!! vajaan vuoden kuluessa! )
Lähetetty iPadista
iPadein käyttö yhteiskuntaopin kurssilla
Pieksämäen lukiossa käytettiin pääasiassa IPADeja yhteiskuntaopin kahden ryhmän kurssilla. Opiskelijat saivat itse valita, käyttävätkö IPADeja vai pc- koneita . Kaksi oppilasta kummastakin valitsi pc:n , muuta iPadit!
Palaute opiskelijoilta, jotka olivat pelkästään lukion opiskelijoita ( toisessa ryhmässä 7 kaksoistutkinnon suorittajaa )!Ryhmät olivat ihanteellisen pieniä, joten opettajalla oli entistä enemmän aikaa yksilölliseen ohjaamiseen! Kurssien loppupuolella luokkaani asennettiin Apple - tv , joten sitä ei voitu käyttää kuin vähän aikaa!
. Kurssi oli hyvä, aiheet mielenkiintoisia, IPADEILLA työskentely oli mukavaa vaihtelua muihin aineisiin verrattuna
. Ensimmäinen kurssi, minkä tein pelkästään IPADEILLA ja tykkäsin, onnistuin hyvin ja opin käyttämään laitetta paremmin ( oma laite! ). Monipuolinen ja mielenkiintoinen kurssi!
. Todella monipuolinen kurssi, joka toteutettiin IPADEILLA !
. Kurssi oli pääasiassa yläkoulun asioiden kertausta ja tuttua asiaa! En liiemmin pitänyt IPADien käytöstä, koska niillä kirjoittaminen on turhauttavaa ( kirjoitusohjelma!!! )!
. Kurssilla käytössä olleet IPADit ovat hyvää vaihtelua tavalliseen tuntiopiskeluun, helppo ja nopea tapa etsiä tietoa ( nettiyhteydet eivät aina toimineet! ) sekä opin dropboxiin lähettämisen ja ryhmätöiden ja esteiden lähettämisen suoraan opettajalle! Monipuolisella työskentelyllä oppii parhaiten!
. IPADEILLA mukava tehdä hommia, mutta pc: kuin kelpaisi! Hyvä kun oli pari/ ryhmätöitä!
.kurssi oli kaikkiaan hyvä , sillä sai omaan tahtiin tehdä tehtävät ja esseet sai kirjoittaa tabletilla!
.ipadeilla kirjoitetut esseet ovat olleet helpompia ja nopeampia kirjoittaa kuin käsin kirjoittaminen, tekstit on ollut helppo korjata! Ihan mukava kurssi, hommia on riittänyt!
Kurssin opettaja: Seija Hietakangas ( joka jää eläkkeelle vajaan vuoden kuluessa!! )

sunnuntai 30. syyskuuta 2012
Eurooppalaisuus ja EU- kurssilla IPADit
Pieksämäen lukiossa toteutettiin suurimmaksi osaksi EU-kurssi tietokonetyöskentelynä: esseet, yhteistoiminnallisena oppimisena, käsitekartat jne. Käytimme IPadeja ja PC-läppäreitä ( harvemmin) myös tiedon hakuun. Qvickoffice, dropbox, popplet opittiin!
Mediakurssi teki haastattelun kurssilla, julkaistaan lehdille !
PALAUTE:
-Paljon erilaisia tehtävätyyppejä, iPadien käyttö oli kivaa ja vaihtelevaa
- Kurssin aihe mielenkiintoinen, uusien opetusmenetelmien kautta innostuin aiheiden tutkimisesta, ja neäin opin asiat paremmin kuin perinteisesti!
- Kurssi oli mielenkiintoinen , kurssilla käytettiin iPadeja , mikä oli mukavaa vaihtelua. Opin käyttämään laitteita paremmin, vaikka joskus oli hankalaa( vei aikaa opiskelusta )!
-Vähemmän iPadeilla leikkimistä, hitaita käyttää, loppujen lopuksi ne ovat leluja!
-Kurssi on ollut mielenkiintoinen , en tykännyt iPad ien käytöstä, opin kuuntelemalla paremmin!
-iPadien käyttö ei ollut uutta minulle, opin paljon uutta( ryhmätyöt, esseet, videot hyviä),
-Ne tabletit, mitkä lie, ovat ärsyttäviä!
-Kurssi oli ihan ok, tekniikkaa käytettiin paljon ja itse pidän pöytäkoneesta enemmän, aihe mielenkiintoinen !
-Opetusmenetelmät olivat monimuotoisia ja tehokkaita. iPad ien käyttö oli myös hyödyllistä!
-ipadien käyttö kokemattomalle hankalaa, hidas kirjoittaa, mutta mielenkiintoinen kurssi!
PS. Osa opiskelijoista matematiikan Yo- kokeessa, palaute puuttuu!
Opettaja: Seija Hietakangas

tiistai 29. toukokuuta 2012
Opiskelijoiden palaute uskonnon iPad kurssilta
Pieksämäen lukion 1c luokan opiskelijoiden mietteitä kirkkohistorian IPAD- kurssilta ! Kurssin ja kokeen tuloksena 15 opiskelijaa 24:stä sai arvosanakseen kahdeksan tai paremman!
- ihan hyvä kurssi, IPADien käyttö oli hauskaa ja ryhmätyöt kivoja!
- kurssi oli ihan hyvä, koska oli vaihtelua kun käytettiin IPADeja
- kurssi oli tosi kiva, IPADit olivat hyviä opiskelussa
-IPADien käyttö on ollut ihan kivaa, mutta esittelemistä jäivät Mieleen vain omat aiheet
- kurssi oli mielestäni hyvä. Aluksi ongelmia IPADien käytössä, mutta sen oppi nopeasti!
- kurssi oli mukava, oli kiva opetella IPADien käyttöä ja tehdä niillä töitä. Ryhmätyöt olivat kivoja ja tunnit leppoisia! Tosi mukava kurssi!
- kurssi oli mielestäni opettavainen, mutta tekemämme powerpointit olisi tullut jakaa kaikille. Idea oli hyvä, mutta jäänyt viimeistelyä vaille!
- kurssi oli ihan hauska, erilainen kuin aikaisemmat
- IPAD it ihan kivoja, koeaiheet hyviä
- kurssi oli ihan mukava, mutta tällä menetelmällä en oppinut niin hyvin kuin olisin voinut oppia aiemmalla menetelmällä!
- kurssilla on ollut kivaa! IPAD it on olleet hyvä juttu, koska ne on tehnyt tästä mielenkiintoista. Jokainen on pystynyt näyttämään panostuksensa tähän kurssiin tekemällä hyvin esityksiä ja käsitekarttoja! Hyvä tapa käydä suuriakin alueita läpi!
-uskonnon 2 kurssi oli erilainen kuin muut kurssit, IPAD it olivat käytössä ja se teki opiskelusta mukavaa! Oli mukavaa oppia käyttämään IPAD eja tulevaisuutta varten, näissä on paljon
erilaisia ohjelmia hyödyntämään opiskelua!
- kurssi oli ihan kiva, IPAD it oli aika jees, mutta mieluummin tekisin tietokoneella!!
- normaalilla opiskelulla oppiin paremmin, koe sopivan mittainen!
- kurssi onnistui hyvin ja IPADien käyttö toi kurssiin erilaisuutta positiivisesti !
- vähän vähemmän ryhmätöitä, enemmän yhdessä oppimista!
- + IPAD it, ryhmätyöt! Vihkoon olisi voinut myös kirjoittaa!! Hyvä kurssi!!
- hyvä kurssi, IPAD it kätevät ja hyödyllisiä!
- oli tosi mukava kurssi ja IPAD it oli kivoja! Opittiin käyttämään niitä kunnolla!!
Seija Hietakangas, historian, yhteiskuntaopin ja filosofian lehtori ( myös uskonnon opettajan pätevyys)

lauantai 26. toukokuuta 2012
USKONTOA IPADEILLÄ-MOTIVAATIO LISÄÄNTYI!
Pieksämäen lukion 1c luokan opiskelijat tekivät uskonnon 2.kurssin( kirkkohistorian kurssi) kokonaan IPADEILLA. Kurssi oli jaettu kolmeen osa-alueeseen ,jossa kussakin oli kahdeksan permanenttiryhmää. Työt tehtiin qvickofficella (powerpointit ) ja poppletilla ( miellekartat)! Nämä ohjelmat sekä dropboxiin tallentaminen ja opettajalle töiden mailaaminen tulivat tutuiksi! Koe laadittiin näiden ryhmätöiden perusteella. Opiskelijoiden, jopa urheilijapoikien , motivaatio oli kiitettävää! SUOSITTELEN!! Seija Hietakangas
tiistai 10. huhtikuuta 2012
Palautetta iPadien käytöstä.
Pyysin opiskelijoilta palautetta iPadien käytöstä terveystiedon 1. kurssilla. Tässä sensuroimattomana palautetta.
- iPadit oli ihan jees juttu. Opiskelu sujui hieman rennommin. Toisaalta se saattaa vähentää oppimistehokkuutta ja keskittymistä.
- iPadit hyvä juttu, asiat jäävät paremmin mieleen jos netistä löytää jonkun hauskan/"pelottavan" tiedon. Plus löytyy sellaista tietoa mitä ei kirjassa ole.
- Tykkäsin iPadista tuntikäytössä. Niillä on kyllä hankala tehdä esitelmiä, mutta tiedonhaussa ne ovat käteviä. Välillä keskittyminen meni enemmän laitteisiin kuin opetukseen.
- iPadit olivat kivoja ja niitä oli helppo käyttää. Ryhmätöiden tekeminen oli tosi yksinkertaista niillä. Olisi kiva käyttää toistekin.
- Kivaa, kiinnostavaa ja uutta. Joskus ajatus harhaili jos löysi sieltä jotain mielenkiintoista.
- I ❤ iPad.
- iPadit olivat kivoja ja oli hyvä saada samalla etsiä tietoa.
- iPadit oli tosi kivat, eka kertaa sain sellaisen käyttööni. Todella kätevä kun voi samalla etsiä netistä tietoa ja samalla katsoa muistiinpanoja.
- Ok, huonoa niissä on se kun kirjoitat esitelmiä niin se korjaa sanoja itsekseen.
- Hyviä tiedonhakuun, mutta välillä ajatus ja sivustot harhailivat jossain aivan muualla.
- Hyviä apuvälineitä,lisäävät opetuksen monipuolisuutta, vie huomiota opetuksesta.
- Kivoja, välillä niiden kanssa ei jaksanut kuunnella.
- Hyviä, toivat vaihtelua, kiva käyttää.
- Ihan hyviä.
- Hyvä juttu, kannattaa jatkaa niillä vaikka niiden powerpoint on aika vaisu verrattuna tietokoneeseen.
- Vaihtelua, hidasta kirjoittaa. Vaihtelua, kiva tehdä ryhmätyö niillä, kiva etsiä netistä tietoa ja hyödyntää opiskeluun.
- Helpottaa opiskelua, nopea, vähän laiskaa.
- Hyvä juttu ja niillä tehtiin sopivasti ryhmätöitä.
- Kiva juttu, uutta, mielekästä, paperille monistamista ei saisi unohtaa, koska moni oppii niistä paremmin kuin näytöltä.
- Netistä haetun tiedon muistaa paremmin, koska hakemiseen liittyy niin paljon omaa ajattelua.
- Uusi keino hakea tietoa, kätevä laite, eksyy helposti "muualle" kuin tarkoitus ja kaikki tuijottaa iPadia, opetus menee ohi korvien.
- Ryhmätyöt oli kiva tehdä niilla ja oli mukavaa että kotonakin pystyi lukemaan niitä. (dropbox)
- Hyvä uudistus opiskeluun, vaatii lisää kehittelyä muuten hyvä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)